keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Se aika vuodesta 8)

On taas se aika vuodesta kun tekisi jo mieli päästä mökille puuhastelemaan. Kattelin just Kodin 1 tarjontaa, ja aivan mahtavia tekstiilejä,sisustusesineitä ja muita hömpötyksiähän sieltä löytyi. Täytyy kyllä kevään mittaa hankkia mökille uusia sisustus juttuja, siellä on samat vanhat tekstiilit ja ylipääntänsä kaikki ollut vuodesta toiseen. Mökki on todella pikkuruinen, joten ei sinne hirveesti mitään edes mahdu, siellä on vanha punainen levitettävä laveri sohva,vaalean sini/harmaa pirtin pöytä, 2 valkoista rottinki tuolia ja keittiötaso, ne on melkein jätettävä paikoilleen ja sisustettava niiden mukaan. Mökki kuuluu iso-vanhemmilleni, joten en kehtaa ihan koko mökkiä uusiksi laittaa, mutta me lapsen lapset siellä eniten viihdymme, joten pieni ilmeen raikastus olisi paikallaa.


Mökki on siis hirrestä rakennettu ja puun värinen sisältä ,parastahan olisi jos voisi/saisi maalata mökin seinät ja katon sisältä valkoiseksi, niin se saisi mökin tuntumaan edes vähän suuremmaksi. Mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa, enhän voi mökkiä muuttaa kuitenkaan kokonaan lattiasta kattoon, iso-vanhemmat pitävät mökistä sellaisena kuin se on. Mutta aina pientä piristystä voi tehdä, kuten yllä näkyvässä kuvassa näkyy :)
Laitan sitten keväämällä kuvia mökistä, ja sen mahdollisesta päivityksestä, talvella sinne ei oikein pääse käymään.
Samalla kun selailin Kodin1 sivuja bongasin aivan ihanat kuosit Vallilan verhoissa, en kyllä itse pystyisi päättämään mitkä itse ottaisin, kaikki niin ihanan eloisia ja värikkäitä.

Kuvat lainattu Kodin 1 sivuilta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti